Muutto maalle ja heppa omaan pihaan on ollut unelmani jo pikku-tytöstä asti. 

Nyt vihdoin se on totta. Myös mieheni ja lapset ovat samalla linjalla kanssani.

Asumme siis Liedossa, n.5km keskustasta ja Turkuun meiltä on 20km.  Ja  täältä me sitten lähdemme yleensä liikkeelle kun ajokeikkoja tulee.

KEITÄ OLEMME

Olemme perhe Liedossa.

Itse olen alkuperäinen Turkulainen joka haki Hämeestä Sipoolaisen miehen itselleen ja perustimme perheen, johon siunaantui neljä tytärtä.

Lemmikkieläimet ovat aina kuuluneet elämäämme, sekä itselläni hevoset hyvin vahvasti ja nyt meillä on kolme koiraa ja kilpikonna, sekä yksi kuningas python.

Sekä tietysti tämä clydesdale rotuinen hevonen. Ja uusimpana lisäyksenä pikku aasi joka muutti meille elokuun lopussa.

Olen aina itse haaveillut vossikka ja hevosvetoisesta kärryttelykyydistä. Ja niinpä nyt alamme tilaus- ja vossikka tyylistä ajoa harjoittamaan Turussa ja lähi kuntien ympäristössä.

Jorge, eli oikealta nimeltään Bencannon George on syntynyt Irlannissa 2016 ja etsi kotia Pohjois-Englannissa eräällä kasvattajalla.

Erään ihmisen suosituksista rohkaistuneena otin yhteyttä tähän englantilaiseen kasvattajaan ja teimme kaupat 2017 alku vuonna Jorgesta.

Niinpä heinäkuun lopussa 2017 saapui rekan kyydissä hintelä tupsujalkainen varsa tallin pihaan.

Siitä alkoi varsan koulutus ja miehen opetus jotka ovat kumpikin edistyneet loistavasti. Jorge on perus rauhallinen kiltti heppa joka rakastaa ihmisiä ja puuhailua heidän kanssa.

Jorgen elämää voi seurata: facebookissa: Jorge the clydesdale.

                                                                      

y-tunnus:2997398-1

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita